Koti Ylös

Rantabulevardi

   

 

 

 

 

 

 

 

Kävellen Pitkänsalmen rantaa Korppolaismäestä Ispoisiin

                                                                                                             11.3 2007

 

Uittamolta kevyen liikenteen Rantabulevardi Aurajoelle saakka - Joen kaupungista myös Meren kaupungiksi !

 

Turkulaisille joen läheisyys on itsestään selvää, jokea pitkin on molemmille rannoille järjestetty paljon käytetty kävelyreitti pitkin kaunista joen rantaa laivoineen ja rakennuksineen. Joki tarjoaa tässä kohden turkulaisille helposti tunteen, että sijaintimme on merellinen. Merelliseksi se olisi helppo tehdä, jos samalla lailla helpotettaisiin rantojen saavutettavuutta. Nykyisin pääsemme vain satunnaisesti kulkemaan rantaan ja ihailemaan merta, vaikka sen pitäisi olla joen kaltaisesti helpommin saavutettavissa kaikille meille.

 

Satava- Kakskerran kaavoituksen suunnittelussa on kartoitettu paikkoja, joista asukkaat pääsevät saarilta esteettä meren rantaan. Niitä on ällistyttävän vähän jopa saarilla !  Siksi tarvitaankin uusi rantareitti, joka on nyt ajankohtaista ja mahdollista hyvällä tahdolla ja jonkin verran joustamalla. Ajankohtaiseksi päätöksen tekee se, että Heikkilän kasarmin jo sulkeuduttua näille alueille suunnitellaan uutta käyttöä.  

 

Alueiden omistajana Senaatti-kiinteistöt aikoo laatia kaavaa entisen kasarmin viereisille alueille. Kaavoituksen yhteydessä on hyvä laatia myös suunnitelmaa, joka mahdollistaa uuden rantabulevardireitin. Reitti kulkisi pitkin merenrantaa Uittamolta aina Aurajoelle saakka kaikkien turkulaisten ja varsinkin eteläisissä kaupunginosissa asuvien iloksi ja käyttöön.

Edellytykset upean Rantabulevardin rakentamiselle kevyelle liikenteelle olisivat tässä yhteydessä, mikäli myös Puolustushallinto tulee vastaan avaamalla noin sadan metrin  matkalta oleva aidatun alueen. Muilta osin rakentaminen olisikin mahdollista, houkuttelevana vetonaulana myös alueen tuleville uusille asukkaille!

 

On ymmärrettävää, että kyseisellä noin sadan metrin matkalla ei ilman erikoisjärjestelyjä toivota vierailuja, aluehan on jo tällä hetkellä aidattu rantaan saakka, mutta onhan nykyisinkin mahdollista lähestyä veneillen kesällä ja vaikkapa hiihtäen talvella aluetta myös suljetulta osin. Mahdollista voisi olla myös esim. rakentaa Kyseiselle matkalle laituri kulkuväyläksi.

 

Olisi hienoa taittaa pyörällä tai reippaillen työmatka, kaupunkireissu tai kuntoiluhetki pitkin Rantabulavardia nauttien merellisistä maisemista ja tuoksuista kaukana liikenteen melusta!

 

 

Uittamo- Ispoisten Kokoomus Ry:n  psta Eeva Lammi

 

Lähetä osoitteeseen   seppo(at)karranto.net    tätä sivustoa koskevia kysymyksiä ja kommentteja.
Muokattu viimeksi: 26. marraskuuta 2008